Paldiskin komea rautatieasema (kuva yllä ja alla) on rataosan alkuperäisiä, vuodelta 1870.

Rautatieasemalta lähdetään Peetri-katua pitkin kohti keskustaa. Peetrin vasemmalla puolen on satama-alue. Puistokadun oikealla puolella sijaitsee varsinainen kaupunki, tiiviisti rakennettu yli 4000:n asukkaan keskus.



Peetri-katua edetessä pilkottaa vasemmalta Nikolain kirkon profiili puiston keskeltä. (Kirkon osoite on Mere 12, mutta jalan liikkuva osuu kohdalle suoraan Peetrin puolelta.)

Kirkkoon astutaan sisään Mere-kadun pääovesta. Uuden eteistilan jälkeen kirkkosali avautuu esteettä. Alttaritaulu onnistuttiin säilyttämään piilossa vuosikymmenet kirkon ollessa muussa käytössä. Vanhat urut, jotka olivat alttarin takana (vrt. kuvia alla), eivät ole säilyneet. Uudet on saatu lahjoituksena Suomesta. Kangasalan Urkutehtaan soitin vuodelta 1955 rakennettiin alkuaan Helsingin Malmin seurakunnan väliaikaiseen kirkkoon. Urkujen ennakkoluuloton sijoittaminen uuteen ympäristöön ja hyvään akustiikkaan on onnistunut. Olen kuullut niiden myös soivan kauniisti, mutta valitettavasti soitin ei ole pysynyt teknisesti kunnossa. Seurakunta onkin saanut tuoreena lahjoituksena Suomesta digitaaliset urut syksyllä 2017.










Urkutaiteilija Pille Metsson valmistautui illan konserttiin lauantaina 26.6.2010.

Tästä voit kuunnella myös Paldiskin pilliurkujen ääntä. Äänite on vuodelta 2004 Paldiskin lukion joulukonsertista: